25. huhtikuuta 2012

Pig King




Meillä on päästy vähällä Angry birds -fanituksella,
 yksi pehmo tullut lahjaksi ja yksi tietsikkapeli ostettu, ei muuta.
Linnut ovat tänä vuonna lehahtaneet vappupalloihinkin, ja possu oli paras hahmo kuulema.
Se sitten kotiin ostettiin.


Ja sitten piti possu saada jo johonkin vaatteeseenkin.





Muuten täällä on ollut t-paitatalkoot, kesäpaidat on nyt ommeltu,
koitan saada jonkun yhteiskuvan tänne.



Menovinkki viikonlopuksi Lahteen kauppakeskus Karismaan,
Angry birds -leikkipaikan avajaisiin.
Paikalla myös Angry birds hahmot.
Poika on odottanut tapahtumaa jo kovasti.





9. huhtikuuta 2012

Trikåkeps


Inspiraatio trikoolippikseen tuli jostain ruotsalaisesta blogista, ja lisää vettä myllyyn sain täältä.

Kaavana Ottobre Canvaslippis 4/2006 muokattuna siten, että sivukappaleiden korkeutta lisätty ja ovat joka puolelta samankorkuiset, sekä lippaa pienennetty.

Trikoosta kannattaa tehdä vähän pienempänä kuin normaalisti, kangas kun joustaa. Liian löpsäkkä ei näytä hyvältä eikä pysy kyllä päässäkään. Todettu on, tein ekan version liian isona.


Tulisiko näistä kesän suosikkeja ?
Suosikkikaava on kyllä edelleen Ottobren Coconut, sitäkin voisi kokeilla trikoisena.

8. huhtikuuta 2012

Hämähäkkiripsiä




Kaksi saksankielistä muoti/kaavalehteä vuodelta 1969,
kummassakin kuitenkin suomenkielinen työnselostus.
Näissä on tyylikkäitä vaatteita, sekä muotikuvina että ommeltavina.
Olleet lainassa jo useamman kuukauden, enkä ole saanut aikaiseksi ommella kuitenkaan mitään.
Miten se on niin vaikea tarttua aikuisten vaateompeluun ?
Joten löytyvät ensi viikolla Lahden pääkirjastosta.
(Varastolainoja, pitää pyytää virkailijalta.)
Kaukolainaksi eivät taida lehtiä antaa.

6. huhtikuuta 2012

Kassin kohtalo



Ompelin viime syksynä vuodenaikaan sopivan kestokassin itselleni ja sitä vähän silloin käytinkin.
Laitoin kuitenkin nyt kirppispöytään myyntiin (2e) ja siellä näytti menneenkin kaupaksi.

Kävelin tässä raitilla yks päivä ja mun edellä käveli pariskunta, rouva kantoi juuri tuota kukkakassia.
Eipä siinä mitään, mutta asuvat kadun toisella puolella meitä, kassi palasi melkein kotiin !


4. huhtikuuta 2012

"Ota tästä lähtiessäsi"



Kirppareiden Saa ottaa -laatikoista löytyy
välillä hyvinkin käyttökelpoista tavaraa. Itselle olen löytänyt vaatteita, astioita, kirjoja, lehtiä.
Eniten tuunausjuttuja kuitenkin, vaatteita,
joista olen käyttänyt kankaita, nappeja, vetoketjuja jne.

Kerran mukaan lähti joustofroteinen aamutakki.
Kuvassa olen kerennyt jo leikata hihat pois,
mutta muuten näytti tuollaiselta.





Takakappale oli kahdessa osassa, siitä leikkelin shortsit, taskut ratkoin aamutakista irti ja applikoin niihin tähdet koristeeksi, ompelin takaisin shortseihin sivusaumaan kuten alkuperäisessäkin.

Pöllönauha Hanheli.




Takissa oli 3/4 -osa hihat, piirsin nekin shortseiksi ja kiepsautin lahkeiksi, resori vyörärölle ja lahkeensuut olikin jo valmiiksi ommeltu. Suurin homma liikennemerkkien applikoinnissa. Kävi ensimmäistä kertaa niin, että jäi liimaharson paperia yhteen merkkiin alle.
Ihmettelin vain että mikäs täällä rapisee, kun olin jo ommellut. O-ou.
Merkkien kankaana kaikissa käytetty resorineuloksen jämiä.

Merkit on tulostettu Ottobren kaavasivuilta.

Kummatkin pöksyt kokoa n. 116cm.
Ekat kesähousut valmiina !